Monthly Archives: syyskuu 2018

Beweship ripusti Veikko Hirvimäen ‘Kiisken’ Uuteen lastensairaalaan

Beweship kävi kesällä ripustamassa Veikko Hirvimäen ’Kiisken’ Uuteen lastensairaalaan. Uuden Lastensairaalan taideteosten hankintoja luotsannut Marjatta Levanto kertoo ajatelleensa heti Hirvimäen puuveistoksia saadessaan tietää, että Suomen Taideyhdistys lahjoittaa Lastensairaalalle taideteoksen 20 000 euron hintaan. Hirvimäen massiiviset puuveistokset puhuttelevat niin minua kuin lapsiakin. Niiden iloinen lapsenomainen suoritustapa tuntui sopivan oivallisesti tähän rakennukseen, Levanto sanoo. Teos hyväksytettiin arkkitehdillä ja […]

Mira Rantanen nimitetty Liiketoiminnan kehityspäälliköksi

Olen erittäin innostunut voidessani kertoa asiakkaillemme, henkilökunnallemme ja ystävillemme ympäri maailmaa, että Mira Rantanen on ottanut haasteen vastaan ja nimitetty Beweshipin Liiketoiminnan kehityspäälliköksi, tästä päivästä lähtien. Toimessaan hän tulee ensisijaisesti organisoimaan ja kehittämään yhtiön myyntitoimintoja. Tämän lisäksi hänen vastuullaan on jatkuvasti yhtiön sisäisen kommunikaation kehittäminen, operatiivisten osastojen sekä myyntitoimintojen välillä. Onnitelkaamme Miraa tämän haastavan tehtävän […]

Syyskuun 2018 polttoaine- ja rikkilisät maantiekuljetuksille

Syyskuun polttoaine- ja rikkilisät maantiekuljetuksille Länsi-Eurooppa ja Itäinen Keski-Eurooppa   5,75 % Englanti   3,9 % Ruotsi, Norja ja Tanska   1,5 % Baltian maat   1,7 % Venäjä, Ukraina, Valko-Venäjä ja   Kazakstan   0 % Suomi   24 % Polttoainelisät julkaistaan nettisivullamme www.beweship.com Mikäli haluatte sähköpostitse alkavan kuukauden polttoainelisätaulukon, saatte sen pyytämällä osoitteesta sales@beweship.com Lisätietoja asiasta allekirjoittaneelta tai myynnin yhteyshenkilöltä. Rikkilisät […]