Asiakkaan suora kiitos on parasta palautetta

Logistiikkapäällikkö Tuomas Niinistö ja huolitsija Jaana Huhtala kertovat työstään Beweshipillä, missä keskiössä on yhdessä tekeminen ja ratkaisujen etsiminen.

Tuomas Niinistö työskentelee Beweshipin varastossa logistiikkapäällikkönä. Hän tuli taloon vuonna 2005 alkujaan varastomieheksi kaverin kehotuksesta. Siitä hän eteni varastossa työnjohdollisiin tehtäviin ja myöhemmin varastopäälliköksi. Tuomas kokee, että yleisesti ottaen töissä on aina mukavaa.

– Töihin on aina kiva tulla ja täällä viihdytään, Niinistö toteaa ja lisää, ettei heillä varsinaisesti ole mitään yhteistä mottoa, mutta pienessä toimistossa yhteishenki on hyvä: omat jutut ja työhuumori yhdistävät.

Jaana Huhtalalla on takanaan vielä pidempi ura Beweshipillä kuin Tuomaksella. Hän aloitti Turussa vuonna 1991 ensin Meritoimen palveluksessa ja siirtyi sieltä vuonna 1995 Beweshipille. Kaupalliset opinnot ja keskittyminen kansainväliseen kauppaan antoivat hyvän pohjan huolitsijan työhön.

– Ura ja tehtävät ovat kehittyneet sopivasti, Jaana kertoo ja lisää, että hän on tyytyväinen mielenkiintoiseen ja monipuoliseen työhönsä ja työtehtävien lisääntymiseen vuosi vuodelta.

Hyvä palaute tuo lisäbuustia omaan tekemiseen

Työssä on usein monta rautaa tulessa yhtä aikaa, sillä selvitettävät asiat täytyy saada hoidettua keskeytyksistä huolimatta. Tärkeimpiä sidosryhmiä ovat asiakkaat, muut huolintafirmat, varustamot, lentoyhtiöt, tulli ja agentit maailmalla.

Tuomaksen työhön kuuluu perustyön rinnalla paljon uusien ratkaisujen hakemista ja työn kehittämistä. Tilausten läpimenoaika on lyhyt ja äkilliset muutokset vaativat joustavuutta ja ratkaisujen etsimistä yhdessä asiakkaan kanssa. Yhteys kollegoihin on avoin ja palautetta tiimistä tulee suoraan ja ujostelematta. Tarpeet ja uudet ideat käydään aina läpi ja mietitään, miten tehtäviä voisi fiksusti kehittää ja tarvittaessa helpottaa.

– Jokainen päivä on erilainen, jokaisena päivänä saan eteeni uudet haasteet ja prioriteetit, Tuomas kuvaa ja jatkaa, että hän näkee työnsä pitkälti konsultointina, jota tehdään asiakkaiden kyselyjen ja tarpeiden mukaan. Asiakkaiden työtä on kuitenkin tavaroiden myynti ja meidän juttu on se logistiikka ja varastointi, Tuomas toteaa.

Positiivista palautetta tulee sekä kotimaasta että ulkomaisilta sidosryhmiltä.

– Jokainen tykkää hyvästä palautteesta, se pistää jaksamaan työssään ja palvelemaan asiakasta entistä paremmin. Kyllä asiakkaalta saatu hyvä palaute ja suora kiitos tuovat aivan omanlaistaan lisäbuustia! Jaana naurahtaa.

Myös Tuomas muistaa lämmöllä asiakkailta saamaansa palautetta ja yhteistyötä saman alan yritysten kanssa, kun on autettu puolin ja toisin kollegoita kuljetusalalla yritysrajojen ylitse.

– Parasta palautetta oli se, kun uusi asiakas lähetti meilillä: ”Kiitos teille kaikille, jotka teitte töitä tämän eteen.” Meillä oli silloin ongelmia uuden ohjelman kanssa ja siellä me kaikki painettiin pitkää päivää, että saatiin hommat toimimaan. Kyllä se kiitos lämmittää vieläkin, hän lisää.

Monien hyvien muistojen joukosta Tuomakselle nousee mieleen kirkkaana yksi hieman erikoisempi keikka:

– Monipuolisuudesta tuli mieleen, kun kollegat olivat saaneet myytyä yhden keikan, jossa meni kolme Formula 1 -autoa Dubaihin. Ne tosin olivat käytettyjä, mutta siinä me niitä pyöritettiin ja paljon oli porukkaa seuraamassa ympärillä. Miehisestä näkökulmasta aivan upea keikka, Tuomas naurahtaa.

Tervetuloa mukaan kehitystyöhön!

Uuden työntekijän tehtäviin kuuluvat niin paikkasiirrot varastossa kuin päivän keikkojen aikataulun seuraaminenkin. Iso osa-alue työssä on ratkaisujen etsiminen alati vaihtuviin tilanteisiin ja toisten auttaminen varastossa. Niinpä Tuomas toivookin kokemusta varastoalalta, jotta ymmärrystä varaston toiminnasta ja prosesseista on jo ehtinyt kertymään.

– Pienikin kokemus varastosta auttaa, koska jokainen päivä on uudennäköinen ja mitään ei tapahdu ”liukuhihnalla”. Rohkea tarttuminen haasteisiin ja joustavuus on olennaista meille tiimissämme, Tuomas kertoo.

Jokainen pääsee myös omalla panoksellaan vaikuttamaan prosessin muotoutumiseen. Beweshipillä on käytössään uusi varastonohjausjärjestelmä, jota pääsee mukaan kehittämään. Tarkoituksena on luoda joustava systeemi ja hyvä ohjelma, joka auttaa kaikkia työssään ja tukee prosessia mahdollisimman tehokkaasti.

– Ohjelman tuki auttaa vastaamaan asiakkaiden ”nousubuumiin”, mahdollistaa meille hallitun kasvun ja tekee työt helpommiksi ja tehokkaammiksi. Näin saadaan myös kevennettyä työtaakkaa ajoittaisten tilauspiikkien aikoina, Tuomas kuvaa.

Hänen mukaansa uuden kollegan perustehtäviin kuuluu myös paljon kommunikointia asiakkaiden kanssa, mikä vaatii ripeää vastaustahtia ja nopeaa tarttumista tehtäviin.

– Keskustelut asiakkaiden kanssa ovat todella tärkeitä: sekä puheluihin että sähköpostiviesteihin vastaamiseen panostetaan, hän korostaa.

Parasta Tuomaksen mielestä Beweshipillä on pienen firman fiilis, jossa on avoin keskusteluyhteys kaikkien kanssa. Ei ole lokeroita ja asioista jutellaan puolelta toiselle, kaikkien osastojen välillä. Hän toteaa iloisena, että on helppoa olla hyvän porukan esimiehenä.

– Kun asiakkaalta tulee pyyntö, että jotain pitäisi saada tai meillä on sairastapaus, niin aina löytyy joku joka jää ja tuuraa: ”Mä voin hoitaa.” Ei siinä tarvitse esimiehenä pyytää vaan me joustetaan yhdessä, Tuomas sanoo tyytyväisenä ja kiitollisena.

Tiiviissä porukassa on tilaa rohkeudelle ja avoimuudelle

Työyhteisö on tiivis ja monenmoiset keskinäiset jipot ovat sulattaneet jäät. Rento tunnelma lisää viihtyvyyttä ja monesti näille sattumuksille nauretaan yhdessä vuosienkin jälkeen. Yhteinen huumori auttaa työssä jaksamisessa etenkin silloin, kun on kova kiire. Porukka on nivoutunut yhteen ja monet vanhat työkaverit ovatkin jääneet osaksi elämää hyvinä ystävinä.

– Meillä on täällä hyvä yhteishenki ja kukaan ei ole koskaan yksin tehtäviensä kanssa. Monesti pelkästään jo se tuki auttaa eteenpäin, vaikka kollegalla ei olisi aiempaa tietoa vastaavasta tapauksesta, Jaana kiteyttää.

Unelmakollega on Jaanan mielestä monipuolinen, tarttuu rohkeasti erilaisiin tehtäviin ja pystyy siirtymään nopeasti tehtävästä toiseen. Tarkkuus on olennaista, samoin stressinsietokyky ja joustavuus.

– Täällä saa tehdä laajasti tätä työtä, tämä on monipuolista ja mielenkiintoista. Kun on rohkea ja mieli on avoin, niin pärjää hyvin. Meillä puhutaan paljon ja iloisella asenteella! Tämä on asiakaspalvelua ja siinä onnistumista: firman olemassaolo on meistä kiinni, Jaana summaa lopuksi.

Katso Beweshipin avoimet työpaikat ja hae Tuomaksen kollegaksi